Hasegawa 1/48 JT 54

Laatikon kansi

Sarja esittää Junkers Ju 87 Stukan viimeisintä tuotantoversiota Ju 87G-2, joka oli kahdella siipiin asennetulla 37 mm tykillä varustettu tankintuhoojakone, jota käytettiin menestyksellisesti Toisen maailmansodan aikana itärintamalla neuvostotankkeja vastaan. Siirtokuvat ovat kaikkien aikojen menestyneimmän Stuka-lentäjän SG2:n komentajan eversti Hans Ulrich Rudelin koneelle Unkarin rintamalla vuonna 1944 (lisää Rudelista historia-osiossa). Sarja on valettu keskiharmaaseen melko kovaan muoviin. Sarjan detaljointi on erittäin siistiä hienoa uppoviivaa. Osien yhteensopivuus on hyvä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sarjasta saa rakennettua erinomaisen Stuka-mallin suoraan laatikostakin tehtynä.

Rakensinkin mallini "suoraan laatikosta" muutamin muutoksin ja korjauksin, joista tässä tärkeimmät. Siiven alapuolella olevat siivekkeiden- ja laskulaippojen käyttötangot, jotka mallissa on esitetty muoviin valettuina umpinaisina kolmioina, ovat mielestäni hieman tökerön näköiset. Poistin ne askarteluveitsellä, porasin tankojen läpimenokohtiin reiät, jotka työstin soikeiksi ja tein messinkilangasta uudet käyttötangot. Tämä on ehdottomasti näkyvin korjausta vaativa kohta koko mallissa, joten sen korjaaminen kyllä kannattaa.

Ohjaamo on yleensä ottaen hyvä sellaisenaan. Näkyvin puute ohjaamossa on ohjaajan istuimesta ja ympärimenopukista puuttuvat selkä-ja niskapanssarit sekä pehmustettu päänoja. Tein osat malliini ohuesta muovilevystä kuvien perusteella. Parantelin vielä ohjaamon ilmettä lisäämällä vasempaan sivuseinään muutamia laitekoteloita. Lisäsin ohjaamoon myös muutamia käyttövipuja ja Squadronin etsivyöt. Huomionarvoinen seikka on myös taka-ampumon kaksoiskonekivääri, tarkemmin ottaen sen tähtäin. Kaksoiskonekivääri pysyi kiinteästi paikoillaan tukensa päällä, mutta tähtäinlaite, joka oli kiinnitetty takakuomuun liikkui sen mukana!

Ju 87G koneissa oli ohjaamon suojaksi rungon ulkopuolelle lisätty panssarointia, joka mallista puuttuu. Tein panssarilevyt oikeaan muotoon ja kokoon leikatusta paperista ja liimasin ne paikoilleen pikaliimalla. Siiven tyvien kävelyalueet Hasegawa esittää väärin, Ju 87 G mallin koneissa ne olivat kolmesta metalliliuskasta tehdyt vahvistukset. Hioin alkuperäiset pois ja tein uudet sopivan levyisestä ohuesta styreenirimasta. Laskeutumisvalonheittimen kolo siivessä vaatii myöskin parantelua. Rakensin ohuesta muovilevystä taka- ja sivuseinät ja lisäsin sitten tekemäni laskeutumisvalonheittimen heijastimen paikoilleen. Koneeseen nousemista helpottava astin on ohjeiden mukaan rungon molemmilla puolilla, todellisuudessa se oli vain vasemmalla puolella runkoa.

Moottorin alla olevan öljynjäähdyttimen takaosa on aika avonaisen näköinen onkalo, josta näkyy sisään tyhjään moottoritilaan jos sinne sattuu kurkistamaan. Teinkin muovilevystä öljynjäähdyttimen kotelon takaosan sisään "katon" ongelman korjaamiseksi. Sarjan tykit käytin sellaisenaan. Putkien päät porasin auki ja kotelo-osiin lisäsin valokuvien perusteella ohuesta metallilangasta tehtyjä putkituksia.

Sarja ei mielestäni ole parasta Hasegawa laatua johtuen melko runsaasta kittauksen ja viilauksen tarpeesta monessakin eri paikassa, joista näkyvin on siiven kärkiosan yläpuoli, joka on paksumpi kuin muu osa siipeä. Sovitteet voisivat myös olla parempia, sillä siiven ja rungon liitos, korkeusvakaajan ja rungon liitos sekä laskutelineiden ja siiven liitos tarvitsevat kittiä ja viilaa, josta seuraa sitten paneliurien uudelleenkaiverrusta em. paikoissa.

Stukat oli maalattu saksalaiseen pommittajakaavioon, jota käytettiin koko sodan ajan. Maaleina mallissani käytin XtraColorin saksalaisiä sävyjä. Värit ovat yläpinnoissa Tummanvihreä RLM 71 ja Mustanvihreä RLM 70. Alapuoli on Vaaleansininen RLM 65 ja Itärintamantunnusten keltainen RLM 04. Oikean mittakaavaefektin saamiseksi vaalensin yläpintojen sävyjä ja vaaleansinistä lisäämällä maaleihin 10 % valkoista. Yläpuolen suojamaalauskaavion maalasin käyttäen oikeaan mittakaavaan zoomattua maalauskaaviota josta leikkasin maskit, jotka kiinnitin alapuolelta maalarinteippipaloilla paikoilleen. Oikeat Stukat oli myös maalattu maskien kanssa värirajojen ollessa terävät. Kuomun raamituksia maalattaessa kannattaa huomioida, että osa raamituksista on pleksin sisäpuolella ja valokuvien perusteella näyttäisi, että pleksin sisäpuolella olevan raamituksen väri on RLM 02 harmaa.

Siirtokuvina käytin sarjan siirtokuvia, jotka ovat lähteideni mukaan oikein Rudelin koneelle ko. ajankohtana. Siirtokuvat ovat hyvälaatuiset ja kiinnittyivät hyvin paikoilleen Micro Setin avustuksella. Spinneriin tuleva valkoinen spiraali ei yrityksistäni huolimatta suostunut kiinnittymään siististi paikoilleen, jouduinkin maalaamaan sen teippimaskeja apuna käyttäen. Kokonaisarviona mallista voi todeta, että se on pienistä puutteistaan huolimatta paras markkinoilla oleva Ju 87G Stukan mallisarja 1/48 mittakaavassa ja siitä saa helposti rakennettua näyttävän Stuka mallin.

Historiaa

Vastoin melko yleistä käsitystä Junkers Ju 87 Stuka ei suinkaan ollut maailman ensimmäinen syöksypommituskone. Syöksypommitustekniikkaa käytettiin ensimmäisen kerran RFC:n luutnantti Harry Brownin upottaessa ammusproomun vuonna 1917 Ensimmäisen maailmansodan aikana. Sodan päätyttyä RAF tutki syöksypommittamista, mutta sitä pidettiin liian vaarallisena ja siitä luovuttiin. Päinvastoin kuin Englannissa amerikkalaiset kehittivät tekniikkaa koko kaksikymmentäluvun ajan. Vuosikymmenen lopulla US Navy omaksui syöksypommituksen doktriinikseen. Syöksypommitusta pidettiin parhaana keinona pommittaa suhteellisen pientä liikkuvaa maalia eli vihollisen sota-alusta.

Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Saksa ei saanut kehittää sotilaslentokoneita ja sotilasjohto joutuikin keskittymään enemmän teoreettisiin pohdiskeluihin. Kehitettiin ajatus uudenlaisesta liikkuvasta sodankäynnistä johon kuuluisi panssaridivisioonia, motorisoitua tykistöä ja -jalkaväkeä. Tätä hyökkäysyhtymää tukemaan tarvittaisiin uusi hyökkäyslentokone. Hitlerin astuessa valtaan vuonna 1933 ruvettiin tämän uuden teorian pohjalta rakentamaan konkreettista sotavoimaa.

Saksan Reichsluftwaffen lentokonetuotannon kehitysjohtaja kenraali Ernst Udet koelensi Amerikan matkallaan 1933 Curtiss Hawk syöksypommittajan ja innostui nähdessään koneen toiminnassa hänelle järjestetyssä esityksessä. Hän osti kaksi konetta Saksaan lobatakseen syöksypommitusajatusta korkeimmalle sotilasjohdolle.

Itse asiassa Saksassa oli jo lokakuussa 1933 oman syöksypommituskonetyypin kehittely täydessä vauhdissa osana salaista uudelleenaseistusohjelmaa, joka oli aloitettu jo vuonna 1921 eli paljon ennen Hitlerin valtaannousua! Ensimmäinen saksalainen syöksypommitusyksikkö varustettiin kaksitasoisilla Heinkel He 50 koneilla, jotka myöhemmin korvattiin myöskin kaksitasoisella Henschel Hs 123 koneella. Vuonna 1936 oli tullut aika valita korvaaja vanhentuneelle Hs 123:lle. Ehdolla oli neljän eri lentokonetehtaan mallit eli Arado Ar 81, Blohm2Voss Ha 137, Heinkel He 118 ja Junkers Ju 87, joista jälkimmäinen tuli valituksi. Valintaan vaikuttaneista tekijöistä tärkeimpiä olivat koneen kyky syöksyä pystysuoraan ja kestää 6 G:n kuormirus oikaisussa, tähän kykeni kilpailijoista vain Junkers Ju 87.

Junkers Ju 87 kehitys jakautuu kolmeen pääversioon eli A-sarjaan, B-sarjaan (sisältää R ja C) ja D-sarjaan (sisältää G ja H ). Jokaisessa sarjamuutoksessa koneen moottori vaihtui, moottorin asennus uudelleensuunniteltiin, muutettiin ohjaamon kuomua ja laskutelinettä. Nämä muutokset ovat selvästi tunnistettavissa.

Ju 87A
Ju 87A-0 esisarjan koneet tulivat palvelukseen keväällä 1937. A-1 sarjassa moottorina oli Jumo 210 D joka kehitti 640 hevosvoimaa, koneen maksiminopeus oli 320 km/h. Suurin sallittu syöksynopeus oli 550 km/h. A-sarjan koneita valmistettiin kaikkiaan 262 kappaletta ennen kuin tuotanto loppui vuonna 1938. Aseistuksena koneessa oli kaksi kiinteää MG 17 konekivääriä siivissä ja yksi MG 15 kk taka-ampumossa. Ju 87 A:n suurin normaali pommikuorma oli 250 kg. Jos taka-ampuja jätettiin pois kone kykeni kantamaan 500 kg pommin. Pommi oli kiinnitetty saranoituun telineeseen, jonka etupää oli moottorin alla ja itse pommi oli kiinni telineen takaosassa. Kun pommi laukaistiin syöksyssä teline avautui ja työnsi pommin irti koneen rungosta potkurin kehän ulkopuolelle, jolloin se saattoi vapaasti pudota vahingoittamatta potkuria. Ju 87 A ei osallistunut taistelutoimiin lukuunottamatta kolmea Espanjan sisällissotaan lähetettyä konetta, mutta se oli tärkeä tyyppi kehitettäessä Ju 87:n automaattista pommitussysteemiä.

Yksi tärkeimmistä Ju 87:n menestymiseen vaikuttaneista tekijöistä oli koneen automaattinen pommitussysteemi. Siihen kuului Askania-autopilotti yhdessä Revi-tähtäimen kanssa sekä pommin pudotusyksikkö, peräsimien säätöyksikkö ja syöksyjarrut. Kaikki em. järjestelmät oli kytketty nerokkaasti yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi. Ennen hyökkäystä lentäjä asetti pommin pudotuskorkeuden. Kun syöksyjarrut kytkettiin päälle korkeusperäsimen trimmi säätyi automaattisesti nokka alas asentoon ja kone lähti syöksyyn. Syöksyn aikana ohjaimilla pystyi tekemään vain pieniä rajoitettuja ohjainliikkeitä pommin tähtäämistä varten. Kun pommin pudotuskorkeus oli saavutettu ja pommit pudotettu autopilotti sääti trimmin nokka ylös asentoon ja kone oikeni automaattisesti syöksystä. Peräsimien käyttö syöksystä oikaisemiseen oli kielletty, paitsi hätätapauksessa. Autopilottiin säädetty oikaisuveto oli 6 G:tä ja normaali pommin irrotuskorkeus oli 900 metriä jolloin kone oli alimmillaan 400 metrin korkeudessa ennen kuin alkoi taas saavuttaa lisää korkeutta.

Ju 87B
Ju 87 B oli päämalli Toisen maailmansodan alkuvuosina. Siinä oli moottorina polttoaineen ruiskutuksella varustettu Jumo 211A joka kehitti 1200 hevosvoimaa. Suurin vaakalentonopeus oli 350 km/h ja suurin syöksynopeus 600 km/h. Ju 87B:n maksimi pommikuorma oli 1000 kg. Ulkoisesti suurin ero edelliseen malliin oli uudenlaisessa moottorinsuojuksessa. Siinä ilmanotto oli myös nokan yläpuolella ja nokan alapuolella oli suuri puoliympyränmuotoinen jäähdyttäjä. A-mallin laskuteline korvattiin uudella huomattavasti vahvistetulla ja aerodynaamisemmalla rakenteella. Usein itärintamalla mutaisissa olosuhteissa toimineista koneista riisuttiin pyöränsuojukset pois, sillä muta lukitsi pyörät paikoilleen täyttäessään suojuksen ja pyörän välin. Ju 87B oli varustettu uudella suurella "kasvihuonekuomulla" jossa oli liukuvat osat lentäjälle ja taka-ampujalle. A-mallin kaksiosainen radioantenni korvattiin yhdellä pystysuoralla ja korkealla antennimastolla. Ju 87 B:ssä käytettiin myös uutta psykologista asetta ensi kerran. Laskutelineiden varsiin lisättiin sireenit luomaan pakokauhua vihollisen keskuudessa. Sireenit saivat pian lisänimen "Jericon torvet". Englannin Taistelun aikana sireenit usein poistettiin niiden aiheuttaman ilmanvastuksen lisääntymisen vuoksi.

Ju 87C
Ju 87C oli tukialuskäyttöön suunniteltu versio Ju 87B:stä. Se oli suunniteltu toimimaan lentotukialus Graf Zeppeliniltä, alukselta joka ei koskaan valmistunut. Ju 87C:ssä oli runkoa vasten taittuvat siivet, joiden kärkiväliä oli lyhennetty, katapulttivarustus, laskeutumiskoukku, pois laukaistavat laskutelineet veteen tehtävää pakkolaskua varten ja kelluntapussit. Ju 87C:ssä oli mahdollisuus käyttää siipien alla lisätankkeja, joiden avulla sen 800 kilometrin toimintamatka kasvoi 1600 kilometriin. Koska Graf Zeppelin ei koskaan valmistunut koneet operoivat vain maakentiltä.

Ju 87R
Ju 87R oli pitkänmatkan versio Ju 87B:stä. Polttoainekapasiteetin kasvattamiseksi Ju 87R:n siipiin asennettiin lisätankkeja ja rakennettiin polttoaineensiirtojärjestelmä niitä varten. Lisäksi ulommat siipiripustimet muutettiin siten, että niissä voitiin kuljettaa 300 litran lisäsäiliöitä pommien sijasta. Tyyppi oli tarkoitettu toimimaan laivoja vastaan jossa tehtävässä se menestyikin hyvin. (Tyypin tunnus R tarkoittaa toimintamatkaa "Reichweite" saksaksi).

Ju 87D
Ju 87D oli uusi tyyppi, jossa moottorin asennus oli suunniteltu kokonaan uudelleen. Moottorina oli nyt tehokkaampi Jumo 211 J tai P. Jäähdyttimet siirrettiin nokan alta siipien alle, vain öljynjäähdytin säilyi edelleen moottorin alla. Kone varustettiin myös uudella leveälapaisella VS11 potkurilla ja aerodynamiikkaa parannettiin kaventamalla kuomun takaosaa. Taka-ampujan MG 15 kk korvattiin MG 81 kaksoiskonekiväärillä. Pommiripustin suunniteltiin aerodynaamisemmaksi ja suurin pommikuorma oli 1800 kg. Keskiripustimessa pystyttiin kuljettamaan mm. 1400 kg panssaripommia.

Laskutelineitä vahvistettiin jälleen, mutta silti niitä meni koneiden alta silloin tällöin huonokuntoisilla kiitoradoilla. Laskutelineiden muotosuojuksia uusittiin myös virtaviivaisemmiksi ja sireenien kiinnitysmahdollisuus poistettiin. D-3 mallissa esiteltiin ensi kertaa lisäpanssarointi. Konetyyppi joutuikin sodan tässä vaiheessa toimimaan yhä useammin maajoukkojen torjuntatulen välittömässä vaikutuspiriissä. D-4 mallista alkaen 7,9 mm siipi-kk:t poistettiin ja niiden tilalle asennettiin 20 mm MG151/20 tykit. D-5 mallissa kärkiväliä pidennettiin 15 metriin. D-7 versio oli tutkalla varustettu yötoimintakone.

Ju 87E
Ju 87E oli laivastokäyttöön muunnettu versio Ju 87D:stä jota ei koskaan rakennettu.

Ju 87G
Ju 87G oli Stukan viimeinen versio, joka oli aseistettu panssarintuhoojakoneeksi. Koneesta poistettiin syöksyjarrut ja se aseistettiin kahdella siipien alle sijoitetulla 37 mm Rheinmetall-Borsig BK3,7 (Flak 18) panssarintorjuntatykillä. Volframiytimellä varustetun panssariammuksen lähtönopeus oli 850 m/s ja kumpaakin asetta kohden oli kuuden ammuksen lipas. Kiinteät 7,9 mm tai 20 mm siipiaseet poistettiin tykkikoneista. Ju 87G-1 oli muunnettu D-3 versiosta ja pidennetyllä siivellä varustettu Ju 87G-2 perustui D-5:n siipeen. Junkers Ju 87 tuotanto lopetettiin lokakuussa 1944. Yksi osoitus tykkien voimasta ja Rudelin ampujantaidoista on eräs hänen ilmavoitoistaan, lentäessään tykki-Stukalla Rudel ampui alas vahvasti panssaroidun IL-2 maataistelukoneen äärietäisyydeltä vain kahdella 37 mm tykin ammuksella!

Ensimmäiset kokeet taistelukentällä uudella aseella varustetuilla koneilla aloitettiin maaliskuussa 1943. Ju 87G osoittautui tehtävässään erittäin tehokkaaksi. Vaikka 37 mm panssarintorjuntatykki olikin liian heikkotehoinen maassa käytettynä niin ilmassa se oli silti tehokas ase. Stukien hyökkäykset kohdistuivatkin yleensä takaa ylhäältä venäläispanssarien ohuita yläkansirakenteita vastaan jotka oli helppo läpäistä.

Koska hyökkäykset tapahtuivat aina hyvin matalla ja kovassa IT-tulessa oli välttämätöntä vahvistaa myös koneiden panssarointia. Lisääntyneen panssaroinnin ja tykkien painon, 420 kg kappale, vaikutukset koneen lento-ominaisuuksiin olivat melkoiset ! Ju 87G lentäjien menestys panssarintorjuntatehtävissä perustuikin lähes yksinomaan heidän suureen kokemukseensa. Ja kaikkein menestynein heistä oli Hans-Ulrich Rudel.

Hans-Ulrich Rudel on ilmasotahistorian menestynein lentäjä. Hän lensi yli 2500 sotalentoa ja tuhosi ainakin 519 panssarivaunua, upotti yhden taistelulaivan, yhden risteilijän, yhden hävittäjän sekä 70 maihinnousualusta. Erilaisia maakulkuneuvoja hän tuhosi yli 800 sekä yli 150 tykistö-, panssarintorjunta- tai ilmatorjunta-asemaa, neljä panssarijunaa, lukuisia siltoja jne. Lisäksi Rudel saavutti yhdeksän vahvistettua ilmavoittoa. Hänet ammuttiin alas 32 kertaa, hän haavoittui viidesti ja pelasti kuusi miehistöä vihollisalueelta. Myös viholliset arvostivat hänen saavutuksiaan, Stalin oli luvannut 100 000 ruplan palkkion hänen päästään! Hans-Ulrich Rudel lensi sodan loppuun asti huolimatta siitä, että häneltä oli amputoitu toinen jalka.

Ju 87H
Ju 87H oli D-mallista muunnettu ja kaksoisohjaimilla varustettu aseistamaton koulukone, jossa näkyvyväisyyttä takaohjaamosta oli parannettu pullistetulla kuomulla.

Ju 87K
Ju 87K oli tarkoitettu vientiversioksi. K-1 jota oli tarkoitus viedä Japaniin perustui A-1:een. Unkariin toimitetut K-2 ja K-4 perustuivat B-1:een ja A-1:een.

Kuvia eri työvaiheista

Pidä hiiriosoitinta pikkukuvan päällä hetki ennen klikkaamista !