Jari Juvonen'S Home Page / Flyingplastic.net

Polikarpov I-153 Tsaikka



English page

Malliarvostelu

ICM 1/48 Polikarpov I-153 Tsaikka (48096)

Laatikon kansi ja maalausohje

Sarja

Tämä I-153 Tsaikka "Winter version" on suksilaskutelineellä varustettu sarja ICM:n aiemmin julkaisemasta Tsaikka sarjasta (ICM 48095). Sarja sisältää yhden uuden valurangan jossa on osat suksilaskutelinettä varten sekä uudet siirtokuvat. Sarja sisältää kaikki aiemmin julkaistun Tsaikka sarjan osat, joten pyöräkoneversion voi rakentaa myös tästä sarjasta. Sarja on valettu keskiharmaaseen melko pehmeään muoviin. Valurankoja on kuusi kappaletta jotka sisältävät 102 osaa. Yksi valuranka sisältää kirkkaat osat eli tuulilasin. Valurangat ja -kanavat ovat melko paksuja joten osien irtileikkaamisen jälkeen tiedossa on runsaasti katkaisupintojen siistimistä. Pintadetaljointi ja valujälki on siistiä ja tarkkaa, lähellä huippuvalmistajien tasoa. Myös kangaspintojen mallintaminen on onnistunut erinomaisesti. Sarja sisältää maalausohjeet ja siirtokuvat kolmelle koneyksilölle joista kaksi on suomalaisia.

ICM on ratkaissut sarjassaan hienosti kaksitasokoneiden hankalimman työvaiheen nimittäin ylä- ja alasiiven asentamisen. Yhtenäinen alasiipi, joka sisältää rungon pohjaosan pyöräkuiluineen liimataan kiinni alarunkoon omaan sovitteeseensa. Yläsiipi liimataan eturungon yläpuolelle omaan sovitteeseensa ja siipien väliin asennetaan samalla siipituet. Toteutus varmistaa, että ylä- ja alasiivet asettuvat oikeaan v-kulmaan ja samalla siivet kiinnittyvät tukevasti runkoon. Valitettavasti ICM ei ole merkinnyt takilointia varten porattavien reikien paikkoja malliin joten niiden paikat on etsittävä referenssiaineistosta.

Muotojensa ja mittojensa puolesta sarjassa ei ole suurempia virheitä. Pääkomponentit ovat piirustusten mukaisia mikä on ilahduttava asia. Pieniä valuvirheitä löytyy useasta paikasta joten kittaamista ja hiomista on tiedossa. Suuritöisempiä korjattavia kohteita ovat rungossa olevat virheelliset paneelit jotka on poistettava. Parhaiten asia selviää työvaihekuvista. Myös sarjan pakoputket ovat liian pienet ja pyöreät (1/48 halkaisija 0,8 mm). Pakoputkien päiden pitäisi olla ovaalin muotoiset ja 1/48 mittakaavassa pakoaukon mitat ovat 1,2 x 2,0 mm. Korkeusperäsimen saranalinja on virheellinen ja on korjattava. Jostain syystä ICM on suunnitellut alasiiven ja rungon liitoksen niin että sauma jää keskelle kainolopeltiä jolloin sen poistaminen on hankalaa. Alla luettelo virheistä ja puutteista, jotka omassa mallissani korjasin, työvaihekuvat löytyvät alempaa.

- Rungossa on useita virheellisiä paneeleita jotka on poistettava
- Moottorin muotosuojuksen etuosa on väärin M-62 moottorilla varustetulle suomalaiselle koneelle
- Pakoputket ja niiden aukot ovat liian pienet
- Kaasuttajan ilmanottoaukko on muutettava VH-12:sta sopivaksi.Useita eri malleja käytössä
- Rakettikiskojen alustat poistettava suomalaisista koneista ja lisättävä pommiripustimet
- Kädensijojen reiät puuttuvat ohjaamosta tuulilasin takaa (2 kpl)
- Siivekkeistä puuttuvat trimmilaipat
- Korkeusperäsimien saranalinja on virheellinen
- Tuulilasin sivulasit vääränmalliset
- Tähtäin lisättävä tuulilasin eteen
- Muotosuojus puuttuu eturungon oikealta puolelta
- Pyöräkuilut ovat pyöreät, pitäisi olla ovaalin muotoiset
- Pyöräkuilujen pohjasta puuttuvat tarkastusikkunat
- Potkurin keskiö vääränmallinen takaosastaan
- Laskutelineet ovat liian pitkät
- Pitotputken tyvestä puuttuu kolmiomallinen vahvistus
- Purjehdusvalot puuttuvat siipien kärjistä ja sivuperäsimen takareunasta
- Laskutelineen kiinnitys suksiin virheellinen


Rakentaminen

Aloitin rakentamisen osien irrottamisella valurangoista ja siistimällä ja valmistelemalla niitä maalausta varten. Tässä vaiheessa huomasin alatason ja toisen runkopuoliskon kangasverhouksesa valuvirheitä. Ei isoja, mutta juuri sen kokoisia kuoppia, että niitä ei voinut jättää korjaamatta. Rungossa on useita virheellisiä paneleita eri paikoissa jotka poistin. Asia selviää parhaiten työvaihekuvista. Lisäksi sivuperäsimen oikealta puolelta alaosasta on poistettava sinne kuulumattomat "reunukset". Tästä ei löydy työvaihekuvaa.

Sarjan pyöräkuilut ovat pyöreät vaikka niiden pitäisi olla muodoltaan hieman ovaalit. Suksilaskutelineellä varustetuissa koneissa pyöräkuilujen aukot oli peitetty muotolevyillä, joissa oli suksille tehdyt aukot, jolloin pyöräkuilujen muotovirhe peittyy em. muotolevyjen alle. Pyörälaskutelineellä varustettua konetta rakennettaessa pyöräkuilun muotovirhe on helppo korjata (kts. työvaihekuva). Pyöräkuilujen pohjiin on lisäksi tehtävä pitkulaiset ikkuna-aukot, joista lentäjä näki olivatko laskutelineet kokonaan sisällä. Laskutelineiden aukoista näkyvä koneen eturungon putkirakenne puuttuu sarjasta ja polttoainesäiliö on hieman väärän muotoinen. ICM:n sarjassa ohjaamon lattiaosa, johon laskutelineet kiinnittyvät, on jatkettu eturunkoon asti. Omaan malliini liimasin lattiaosan alapintaan styreenitangon pätkiä kuvaamaan puuttuvaa putkirakennetta. Maalasin mallini eturungon sisäosat mattamustalla ja kuivasivelin tekemäni "putkirungon" vaalean siniharmaalla. Polttoainesäiliön väri oli musta. NeOmegalta ja Vectorilta löytyy resiinisarjat pyöräkuilujen, laskutelineiden ja eturungon päivittämiseksi jos virhe liikaa häiritsee.

Sarjan tarjoama moottorin muotosuojus etulevyineen ei sovellu sellaisenaan suomalaiseen koneeseen. Etulevystä on peitettävä yksi ilma-aukko ja kaksi aukkoa on avattava poraamalla. Tällöin etulevy vastaa suomalaisen M-62 moottorilla varustetun koneen etulevyä jäähdytinsäleikkö avattuna. Asia selviää parhaiten työvaihekuvasta. NeOmega ja Vector ovat julkaisseet resiinisarjat jotka sisältävät moottorin muotosuojukset etulevyineen (kaksi eri mallia) mutta ne ovat väärää mallia suomalaisille koneille. Sarjan tuulilasi on väärän mallinen sivulasien osalta joiden tulisi olla yläosastaan kaarevat. Tein malliini uuden tuulilasin 0,2 mm polyesterikalvosta.

Koneiden välillä oli eroja myös kaasuttimen ilmanottoaukon mallissa. Kuvien perusteella näyttää siltä, että isoaukkoinen malli vaihdettiin pienempiaukkoiseen kaikissa suomalaisissa koneissa. Neljää erilaista mallia näyttäisi olleen käytössä.

Suomalaisiin koneisiin lisättiin eturungon oikealle puolelle muotosuojus. Modifikaatio liittyy alkuperäisten 7.62 mm ShKAS konekivääreiden vaihtamiseen neljäksi 7.70 mm Browning M.39 aseeksi, lisäksi BCC.AAK-1 tähtäin korvasi alkuperäisen venäläisen PAK-1 tähtäimen. (Käytin mallissani North Star Modelsin "Soviet Gunsight PAK-1" tähtäintä joka on riittävän samannäköinen kuin BCC.AAK-1 tähtäin). Määräys aseiden vaihdosta annettiin huhtikuussa 1941. Muotosuojuksia alkaa näkyä alkuvuonna 1942 ja niitä on useampaa eri mallia. Sarja ei sisällä muotosuojusta, joten se pitää itse tehdä.

Kaasuttimen ilmanottoaukko on korjattava kapeamalliseksi VH-12 koneessa. Lisäksi rungon oikealle puolelle on lisättävä pitkulainen muotosuojus. Tätä ei ainoasta näkemästäni oikealta puolelta otetusta huonolaatuisesta valokuvasta pysty aivan varmasti toteamaan, mutta saman yksikön VH-17 koneessa muutos oli jo tehty. Onkin todennäköistä että aseiden vaihto ja siihen liittyvä muotosuojuksen asennus oli tehty myös VH-12:sta.

Laskutelineen kiinnitys sukseen on virheellinen. Ilmeisesti tukevamman kiinnityksen vuoksi ICM on lisännyt rakenteeseen paksun pystysuoran tapin, joka liimataan kiinni suksessa olevaan koloon. Tällaista ei oikeissa suksissa ollut. Poistin tapit ja liimasin osat D3 ja D4 paikoilleen suksiin tulevien pukkien väliin alkuperäisten suksien tapaan. Suksissa olevaa taaempaa uraa pitää jatkaa eteenpäin yhtä pitkälle kuin edempänä oleva ura, jotta pukissa olevat akselit tulevat samalle kohdalle. Katso työvaihekuvat.

Käytin mallissani Airesin resiinistä istuinta (Aires 4683), Eduardin syövyteosia (Eduard 49760), North Star Modelsin "Soviet Gunsight PAK-1" tähtäintä (esittää BCC.AAK-1 tähtäintä) ja pakoputket korvasin Moskitin metallisilla putkilla (Moskit 48024).


Maalaus ja siirtokuvat

Mallini esittää Suomen ilmavoimien konetta VH-12 suksilaskutelineellä varustettuna maaliskuun lopulla 1942 Kotkassa, jossa koneet toimivat meren jäältä käsin. VH-12 osallistui Kotkassa ja Haminassa olevista tukikohdistaan käsin Suursaaren valtauksen sotatoimiin. Yksikön tehtävänä oli pääasiassa tiedustelu itäisellä Suomenlahdella, mutta myös rynnäköinti kk-tulituksin ja pommein kuului tehtäviin. Kone ei ollut kenenkään nimikko ja sitä lensivät operaation aikana mm. luutnantti Riemu Paltila sekä vääpeli Kaarlo Salminen.

Kone oli maalattu ajankohdan mukaisesti päältä kenttävihreällä (oliivinvihreä) ja mustalla alapintojen ollessa vaaleanharmaat (hopeanharmaa). Vaaleanharmaa ulottui jonkin verran rungon sivuille ja jopa siipien yläpinnoille kuten myös koneissa VH-13 ja VH-14. Kesäkuussa 1941 koneeseen maalattiin itärintamatunnukset siivenkärkien alle ja takarunkoon 50 cm leveä nauha lämpimän keltaisella värillä (Dicco 6). Syyskuussa 1941 lisättiin myös moottorin muotosuojuksen etuosaan 50 cm leveä keltainen nauha, joka maalattiin kirkkaamman keltaisella ja vaaleammalla maalilla (Unica 12) kuin aikaisemmin tehdyt merkinnät. Runkonauha oli maalattu runkotunnusten päälle. Peräsimen numero 2 oli vaaleanharmaa. VH-12 koneessa alasiiven kärki oli maalattu pidemmältä matkalta keltaiseksi kuin muissa koneissa. Lisäksi takarungossa keltainen itärintamatunnuksen nauha sijaitsi taaempana kuin muissa koneissa.

Käytin mallissani Techmod Decalsin, MNFD:n ja sarjan omia siirtokuvia. Techmod Decalsin kansallisuustunnukset olivat värisävyltään parhaat ja arkilta löytyi myös toisen puolen runkotunnus. Toisen puolen runkotunnus samalla fontilla ja viivapaksuudella löytyi sitten sarjan omalta arkilta. Techmod Decalsin siirtokuvat olivat hieman jäykkiä eivätkä reagoineet juurikaan pehmentimen kanssa. Sivuperäsimen numero 2 on MNFD:n arkilta.

Alla VH-12 koneen historiaa:

Koneen tunnukset olivat aikajärjestyksessä VH-12 -> IT-12. Saatiin sotasaaliiksi talvisodassa. 9.9.40 osui laskussa Tampereella puhelinpylvääseen vaurioituen. Res. vänr. E. Halme selvisi vammoitta. 13.1.41 luovutettiin LLv 14:lle. 10.4.41 luovutettiin Er.LLv:lle. 21.6.41 kuului 3/LLv 6:lle ohjaajana vääp. K. Lahtonen. 11.6.42 tunnukseksi IT-12. 9.7.42 moottori syttyi lennolla tuleen, pakkolaskun jälkeen kone upposi Somerin saaren luona mereen. Kers. S. Jänkävaara loukkaantui. 31.8.42 poistettiin 162h 50 min lentäneenä.

Sarja sisältää maalausohjeet ja siirtokuvat kolmelle koneyksilölle:

1. Puna-armeijan Ilmavoimien kone "Punainen 20" vuonna 1940. Väritys hopea/ AE-9 vaaleanharmaa.
2. Suomen ilmavoimien kone VH-101 vuonna 1940. Väritys kenttävihreä/ vaaleanharmaa.
3. Suomen ilmavoimien kone IT-15 vuonna 1942. Väritys kenttävihreä/ musta/ DN väri.

Sarjan maalausohje on osin virheellinen. Neuvostoliittolainen "Punainen 20" on esitetty maalausohjeessa kokonaan hopeanvärisenä. VVS:n maalausohje I-153 koneille vuoteen 1940 asti määräsi kangaspäällysteiset osat maalattavaksi hopean värisiksi ja metallipinnat (mm. moottorin muotosuojus, erinäisiä paneeleja ym.) vaalean harmaiksi AE-9 sävyllä. Laatikon kansikuvassa on hyvin nähtävillä metallipanelien sävyero verrattuna hopeansävyisiin kangaspintoihin. Tosin kokonaan hopeanvärisiäkin koneita on ollut, mm. Suomen sotasaaliiksi saama "Musta 12" (joissakin lähteissä "Punainen 12").

Suomalaisen VH-101 koneen alapintojen väriksi esitetään DN väriä (vaalean sininen) vaikka ajankohta huomioiden alapuolen pitäisi olla vaaleanharmaa. Huomattavaa on myös, että IT-15 sai alapintoihinsa DN värin vasta heinäkuussa 1942, sitä ennen alapinnat olivat vaalen harmaat.

Suomalaisten koneiden ohjaamot maalattiin yleensä peruskorjauksen yhteydessä suomalaisella vaalean harmaalla, jolla maalasin myös mallini ohjaamon. On mahdollista että kaikkien koneiden ohjaamoita ei maalattu Suomessa, jolloin mahdollinen venäläinen ohjaamoväritys olisi ollut vaalean harmaa AE-9 (istuin, lattia, mittaritaulu, runkokehikko). Sisäpuolen metallipanelit ja rakenteet sinertävän harmaat A-14. Rungon kangasverhoillut osat sisäpuolelta hopea AII Aluminium. Koneen eturungon sisällä pyöräkuilusta näkyvä polttoainetankki on väriltään musta.


Mallissa käytetyt maalit:

FS numeroista jätetty kiiltoastetta ilmaiseva ensimmäinen numero pois. Lyhenteet X=XtraColor, LC=LifeColor, HU=Humbrol, R=Revell, WEM=White Ensign Models, Mr Hobby=Mr Hobby Aqueous, Tam=Tamiya. (Suluissa vaihtoehtoisia maaleja).

Kenttävihreä (oliivin vihreä) FS - 4096 Mr Hobby H320 Suojamaalaus yläpuoli
Musta FS - Tamiya XF-69 NATO Black Suojamaalaus yläpuoli
Hopeanharmaa (vaaleanharmaa) FS - 6440 Mr Hobby H325 Suojamaalaus alapuoli
Vaaleanharmaa FS - 6270 Mr Hobby H306 Ohjaamo
A-14 Vaalea sinertävän harmaa FS - 6187 WEM ACS05 + valkoista, (Ak A14) Metallipinnat sisäpuolella
Hopea FS - HU 27001 Kangasverhoillut sisäpinnat
Keltainen FS - Mr Hobby H413 Itärintama merkinnät
Keltainen FS - 3538 LF UA 140 Itärintama merkinnät (nokan vaaleampi keltainen)

Yhteenveto

Päällisin puolin laatikossa katsottuna ja arvioituna sarja näyttää erittäin lupaavalta ja potentiaaliselta Tsaikka mallilta. Valitettavasti totuus on hieman erilainen. Sarjasta saa rakennettua hyvän Tsaikka mallin, mutta se vaatii runsaasti työtä. Onneksi sarjan pääkomponentit ovat piirustusten mukaisia ja mitoissaan. Osien yhteensopivuuskin on kohtuullisen hyvä, tosin kittiäkin tarvitaan. Kangasverhoillut osat ovat aidonnäköisiä ja paneliurat ovat hillittyä uppoviivaa. Sarjaan on saatu tehtyä paljon väärissä paikoissa olevia paneeleita sekä virheellisiä pikkuosia. Pääkomponenttien detaljointitaso on puutteellinen ja monissa kohden virheellinen. Detaljointeja puuttuu mm. rungosta, siivistä ja peräsimistä. Pakoputket ovat liian pienet, laskutelinekuilut ovat vääränmalliset, potkurin keskiö vaatii korjausta, tuulilasi on vääränmallinen ym. Onneksi mikään em. virheistä ei ole kovin vaikea korjata ja/tai uusia ja pienellä lisätyöllä ja tarvikeosilla sarjasta saa rakennettua hyvännäköisen pienoismallin esikuvastaan. Onhan runko ja siivet kuitenkin piirustuksien mukaiset. Toki kannattaa muistaa että kaikista puutteistaankin huolimatta kyseessä on toistaiseksi paras sarja I-153 Tsaikka koneesta 1/48 mittakaavassa.

Kuvia eri työvaiheista

pidä hiiriosoitinta pikkukuvan päällä hetki ennen klikkaamista !






Historiaa

Lähde:

Wikipedia: Polikarpov I-153 (en)
Käännös Jari Juvonen

Polikarpov I-153 Tsaikka ("Lokki") oli 1930-luvun loppupuolella kehitetty Neuvostoliittolainen kaksitasoinen hävittäjä joka oli parannettu versio I-15 hävittäjästä varustettuna sisäänvedettävällä laskutelineellä. I-153 osallistui Neuvostoliiton ja Japanin väliseen sotaan Mongoliassa ja oli eräs Neuvostoliiton päähävittäjätyypeistä toisen maailmansodan alkupuolella.

Suunnittelu ja kehitys:

Vuonna 1937 Polikarpovin suunnittelutoimistossa alettiin miettiä miten parantaa I-15 ja I-15bis kaksitasohävittäjien suorituskykyä menettämättä niiden ketteryyttä. Neuvostoliiton hävittäjädoktriini perustui suorituskykyisten yksitasoisten hävittäjien (Polikarpov I-16) ja ketterien kaksitasoisten hävittäjien yhteiskäyttöön. Varhaiset taistelukokemukset Espanjan sisällissodasta olivat osoittaneet, että I-16 hävittäjillä oli vaikeuksia pärjätä taistelussa italialaisten lentämiä Fiat CR.32 kaksitasohävittäjiä vastaan, Italia tuki sodassa Espanjan kansallismielisiä. Taistelukokemukset johtivat päätelmään, että kaksitasohävittäjien aika ei ollut vielä ohi ja Polikarpovin ehdotus uuden kaksitasohävittäjän suunnittelemisesta hyväksyttiin. Hänen suunnittelutoimistonsa sai toimeksiannon koneen suunnittelemiseksi. Polikarpov nimitti suunnittelutiimin vetäjäksi Aleksei Ya Shcherbakovin avustajinaan Artem Mikoyan ja Mikhail Gurevich (jotka perustivat myöhemmin MiG suunnittelutoimiston).

Uusi hävittäjä perustui suurelta osin I-15bis:iin. Rakennetta vahvistettiin ja kone varustettiin käsikäyttöisellä sisäänvedettävällä laskutelineellä. Suunnittelutoimisto antoi koneelle tyyppitunnukseksi I-153ter, mutta Neuvostoliiton ilmavoimat (VVS) määräsi tunnukseksi I-153. Koneen ylätasoksi otettiin uudelleen käyttöön ns. lokkisiipi, jota käytettiin aiemmin alkuperäisessä I-15:sta. Siipiprofiilina käytettiin Clark YH siipiprofiilia, joka oli käytössä I-15bis:ssä.

Neljä PV-1 konekivääriä joita käytettiin I-15bis:ssä korvattiin neljällä ShKAS konekiväärillä. Uudet aseet olivat myös kiväärikaliberia, mutta niiden tulinopeus oli 1800 lks/min joka oli paljon suurempi kuin PV-1 konekivääreiden (750 lks/min). Uuden hävittäjän moottoriksi valittiin Shvetsov M-62, joka oli I-15 ja I-15bis hävittäjissä käytössä olevan Shvetsov M-25 moottorin parannettu ja kaksoisahtimella varustettu versio. Kone oli sekarakeinteinen rungon ollessa kromimolybdeeni terästä. Eturungon verhousmateriaalina käytettiin duralumiinilevyjä ja takarunko oli kangaspäällysteinen ohjaamon etuosaan asti. Siivet olivat puurakenteiset ja kangaspäällysteiset. Peräsimet olivat duralumiinia ja päällystetty kankaalla. Koneessa oli kannuspyörä ja sisäänvedettävät päälaskutelineet, jotka sisäänvedettäessä kääntyivät taaksepäin ja pyörähtivät samalla 90 astetta mennessään sisään siipien tyvissä oleviin laskutelinekuiluihin. Laskutelineiden käyttömekanismi oli käsikäyttöinen ja kaapelitoiminen. Kiinteäkuminen kannuspyörä ei ollut sisäänvedettävä mutta se kääntyi sivuperäsimen mukana.

M-62 moottori ei ehtinyt valmistua ensimmäiseen prototyyppiin ja se varustettiin 750 hv:n M-25V moottorilla lentäen ensilentonsa elokuussa 1938. Ensimmäinen prototyyppi ei täyttänyt tehtaan vaatimuksia useastakin syystä. Koelentoja jatkettiin koneen ollessa jo sarjatuotannossa. Alkutuotannon M-25 moottoriset I-153 koneet läpäisivät lopulta valtion vaatimukset vuoden 1939 aikana vaikka yksi kone menetettiin sen hajotessa syöksyssä 500 km/h nopeudessa. Koelentojen aikana M-25 moottorilla varustettu I-153 saavutti 424 km/h huippunopeuden ja 8700 metrin lakikorkeuden. Nousu 5000 metrin korkeuteen kesti 6 minuuttia ja 24 sekuntia. Koneen suoritusarvot olivat joka tapauksessa paremmat kuin I-15bis hävittäjällä.

Koneeseen alunperin suunniteltu M-62 moottori valmistui vuoden 1939 aikana ja otettiin käyttöön sarjatuotantokoneissa. Valtion koelennot M-62 moottorisella prototyypillä aloitettiin 16. kesäkuuta 1939. Nopeus matalalla ei parantunut mutta uusi moottori paransi suoritusarvoja korkealla. Kone saavutti 443 km/h nopeuden 4600 metrin korkeudessa lakikorkeuden ollessa 9800 metriä. Suoritusarvot olivat pettymys eikä kone läpäissyt valtion asettamia vaatimuksia. Tästä huolimatta koneen sarjatuotantoa ei keskeytetty. Vaikka I-153:n suorituskyky todettiin riittämättömäksi sen tuotantoa päätettiin jatkaa kunnes sen tilalle olisi saatavilla uusia kehittyneempiä hävittäjiä. Suorituskyvyn parantamiseksi tehtiin lukuisia suunnitelmia, mutta moni oli liian radikaali käyttöön otettavaksi koska kone oli jo sarjatuotannossa. Yrittäessään kaikin keinoin parantaa koneen suoritusarvoja Polikarpov testasi kahta I-153 konetta 1100 hv:n Shvetsov M-63 moottorilla. Tulokset olivat pettymys ja alkoikin näyttää siltä, että oli tultu kaksitasohävittäjien suorituskyvyn rajalle eikä suurempia nopeuksia ollut mahdollista saavuttaa kaksitasokoneilla.

Eräs I-153:n vähemmän tunnettu ominaisuus oli sen huonot kierreominaisuudet. Vaikka Polikarpov I-16 oli saanut maineen koneena joka meni helposti kierteeseen oli se myös helppo oikaista kierteestä. Kun taas I-153 oli vaikea saada menemään kierteeseen, mutta kun se lopulta meni, oli oikaiseminen vaikeaa. Tästä syystä tarkoituksella tehdyt kierteet kiellettiin joksikin aikaa. Kierteen oikaisumenetelmä saatiin lopulta kehitettyä, mutta ollakseen tehokas se vaati täsmällistä ajoitusta ja suoritusta. Kaikkiaan 3437 Polikarpov I-153 konetta rakennettiin tuotannon päättymiseen 1941 mennessä.


Operatiivinen historia:

I-153 otti ensi kertaa osaa taisteluihin vuonna 1939 Venäjän-Japanin välisessä sodassa Khalkin Golin taistelussa Mongoliassa. Japanin Armeijan Ilmavoimien hävittäjä Tyyppi 97 (Nakajima Ki-27) osoittautui pelottavaksi vastustajaksi I-15bis ja I-16 hävittäjille, mutta yhtä hyväksi kuin kaksitasoinen, ketterä ja suorituskykyinen I-153. Vaikka I-153:n suorituskyky oli kaiken kaikkiaan tyydyttävä koneesta paljastui joitakin vakavia puutteita. Pahin niistä oli paloseinän puuttuminen ohjaamon edessä olevan polttoainetankin ja lentäjän väliltä. Polttoainetankin palot yhdistettynä voimakkaaseen pyöräkuilujen läpi tulevaan ilmavirtaan aiheutti usein ohjaamossa nopeasti leimahtavan tulipalon joka altisti lentäjän vakaville palovammoille. Lisäksi M-62 moottori kärsi palveluskäytössä huolto-ongelmista ja sen käyttöikä olikin vain noin 60 - 80 tuntia. Useimmat ongelmat johtuivat kaksivaiheisen ahtimen vioista.

Polikarpov I-153 Tsaikka ei osallistunut Espanjan sisällissotaan. Sen sijaan Polikarpov I-15 ja I-15bis olivat käytössä Tasavaltalaisten puolella ja myöhemmin sotasaaliiksi saatuja koneita käytettiin Espanjan ilmavoimissa aina vuoteen 1950 asti.

Vaikka yritykset koneen suorituskyvyn parantamiseksi osoittautuivat pääosin hedelmättömiksi, onnistui Polikarpov paremmin koneen aseistuksen kanssa. Koneessa testattiin kahta synkronoitua 12,7 mm TKB-150 (myöhemmin Berezin BS) konekivääriä. Myöhemmin rakennettiin noin 150 konetta joissa oli yksi TKB-150 konekivääri rungossa ja kaksi ShKAS kk:ta siivissä. Yhden TKB-150 aseen käyttö johtui aseiden puutteesta, koska sitä käytettiin myös I-16 Type 29 koneessa. Noin 400:aan lopputuotannon koneeseen asennettiin teräslevyt siipien alle RS-82 rakettien käyttöä varten.

Muut versiot:

I-153DM (DM=lisämoottori)
Koneessa testattiin DM-2 ramjet moottoreita siipien alla. DM-2 moottorit lisäsivät huippunopeutta 30 km/h ja tehokkaammilla DM-4 moottoreilla saavutettiin 50 km/h nopeuslisä. Yhteensä 74 koelentoa tehtiin.

I-153P (P=tykkiaseistus)
Koneessa kokeiltiin kahta synkronoitua 20 mm ShVAK tykkiä. Kokeilut eivät olleet tyydyttäviä lisääntyneen painon takia ja lisäksi ruutikaasut likasivat tuulilasin.

I-153Sh ja USh
Maataisteluversio jossa oli asepodit siipien alla ShKAS konekivääreille ja 2,5 kg pommit.

I-153V (V=korkeus)
Yksi koekone joka oli varustettu Schyerbakovin "vähävuotoisella" (paineistetulla) ohjaamolla.

I-153V-TKGK
Ilmatiiviillä paineohjaamolla (Vysotnoi-TK Germetichyeskoi Kabine) varustettu korkeusversio jossa turboahdettu moottori. Huippunopeus 10300 m korkeudessa 482 km/h. 26 konetta rakennettiin ilmapuolustuksen tarpeisiin.

I-153UD
Koko takarunko vanerista (kantava kuorirakenne). Tehtiin säästämään terästä runkokehikosta, ei päässyt tuotantoon.

Viisikymmentä I-153 konetta varustettiin suuremmalla öljysäiliöllä ja lisätankeilla siipien alla mikä kaksinkertaisti niiden toimintamatkan. Koneet olivat pääasiassa Neuvostoliiton laivaston käytössä.

I-190
Koekone jossa oli 1100 hv:n M88V tähtimoottori ja kaksi ShVAK tykkiä ja neljä ShKAS konekivääriä. Ensilento oli 30.12.1939, kone tuhoutui maahansyöksyssä 13.2.1941 eikä kokeiluja jatkettu.

I-190GK
Ilmatiiviillä paineohjaamolla (Germetichyeskoi Kabine) varustettu I-190 koneen toinen prototyyppi, joka oli M-90 moottorilla ja edestä avonaisella moottorin jäähdytysilmavirran läpi päästävällä spinnerillä varustettu kone.

I-195
Vahvistettu ja paineistamaton I-190 varustettuna katetulla ohjaamolla ja M-90 moottorilla, jossa oli edestä avonainen moottorin jäähdytysilmavirran läpi päästävä spinneri ja samanlainen aseistus kuin I-190:ssä. Prototyyppi ei valmistunut.



Käyttäjät:

Neuvostoliitto
Lähde: VVS AIR WAR, The Soviet Air Forces at War
Käännös Jari Juvonen

Vaikka Polikarpov I-153 Tsaikka ei ole tunnetuin venäläinen hävittäjä se oli kuitenkin yksi VVS:n tukipilareista 1930-luvun lopulta 1940-luvun alkupuolelle ja se oli yksi Neuvostoliiton päähävittäjätyypeistä toisen maailmansodan alussa. I-153 Tsaikka osallistui Khalkhin-Golissa 1939 taisteluihin Japania vastaan mutta oli jo vanhentunut kesäkuuhun 1941 mennessä Saksan aloittaessa hyökkäyksensä Neuvostoliittoon. Uudenaikaisten hävittäjien antaessa odottaa itseään vielä suunnittelupöydillä I-153 Tsaikalla oli tärkeä tehtävä hoidettavanaan.

Sen oli taisteltava vanhentuneiden I-16 ja I-15 hävittäjien kanssa maailman parhaita hävittäjiä kuten Messerschmitt Bf-109:ää vastaan ja annettava ilma-apua puna-armeijan sotilaille kunnes Neuvostoliiton lentokonetehtaat saataisiin siirrettyä kauas rintamalinjojen taakse, jossa voitaisiin valmistaa ajanmukaisempia hävittäjä- ja pommikoneita. Vaikka Tsaikka kaksitasot olivatkin helppoja vastustajia saksalaisille hävittäjille Tsaikan maataisteluversiot vastasivat osaltaan massiivisten saksalaisten kolonnien etenemisen hidastamisesta ja hankkivat tarpeeksi aikaa VVS:lle vastaanottaa kehittyneempiä lentokoneita Lend-Lease sopimuksen mukaisesti Iso-Britanniasta ja USA:sta sekä uusia La-5, Jak-9 ja Il-2 koneita Neuvostoliiton omista tehtaista.

Suomi
Lähde: Suomen ilmavoimien historia 7: Venäläiset hävittäjät. Keskinen, Stenman

Suomen ilmavoimilla oli käytössään 21 konetta, joista 11 oli saatu sotasaaliiksi talvi- ja jatkosodassa. Saksasta ostettiin lisää 10 konetta. Koneita käytettiin tiedusteluun pääasiassa itäisellä Suomenlahdella ja maavoimien tukemiseen konekiväärein ja pommein. 3/LLv 6 koneet osallistuivat mm. Suursaaren valtaukseen maaliskuussa 1942 suorittamalla pommi- ja kk-hyökkäyksiä venäläisten asemia vastaan. Koneilla saatiin kuusi ilmavoittoa ja tuhotiin neljä torpedo- ja / tai vartiomoottorivenettä.

Kiina
Kiinan tasavallan ilmavoimilla oli käytössään 75 I-153 konetta taistelussa Japanilaisia vastaan..

Saksa
Luftwaffella oli käytössään sotasaaliiksi saamiaan koneita. Osa niistä myytiin Suomeen.

Useita koneita on museoituna eri puolilla maailmaa, osa lentokelpoisina.


Polikarpov I-153 tekniset tiedot

Moottori 1 × Shvetsov M-62 tähtimoottori, 850 hp
Mitat Kärkiväli 10,00 m; pituus 6,17 m, korkeus 2,80 m
Massat Tyhjäpäino 1452 kg, Lentopaino 1960 kg, Suurin lentoonlähtöpaino 2110 kg
Suoritusarvot Max. nopeus 444 km/h, matkalentonopeus 297 km/h
Lakikorkeus / Siipipinta-ala 10700 m / 22,14 m²
Nousunopeus 15 m/s
Aseistus (kiinteä) 4 × 7.62×54mmR ShKAS kk, 2600 patruunaa yhteensä
Suunnittelija Nikolai Nikolaevich Polikarpov
Toimintamatka 470 km
Valmistusmäärä 3437
Käyttäjämaat Neuvostoliitto, Kiina, Saksa, Suomi

Lähteet:

Sovietwarplanes pages: Massimo Tessitori
Wikipedia: Polikarpov I-153 (en)
VVS Air War: The Soviet Air Forces at War
Suomen Ilmavoimien Hävittäjät II (Kari Stenman @ Karolina Holda), KOALA
Suomen Ilmavoimien Historia 7 (Kalevi Keskinen, Kari Stenman)
Red Stars (Carl-Fredrik Geust, Kalevi Keskinen, Kari Stenman), AR-Kustannus Oy
Merilentolaivue, Lentolaivue 6 sodassa


Pääsivulle