Hasegawan F/A-18D Hornet on erinomainen malli, valitettavan kallis (n. 600 mk) mutta mielestäni hintansa arvoinen. Sarja sisältää photo-etsattuja osia ja metallista valetut laskutelineet. Osien yhteensopivuus on yleensä ottaen hyvä lukuunottamatta nokkakappaletta, jossa joutui käyttämään viilaa ja kittiä sekä kaivertamaan paneeliurat uudelleen. Suurempi ongelma muodostui kuitenkin ohjaamon kuomusta, jonka keskellä oli koko kuomun mittainen pituussuuntainen valusauma.

Sain poistettua sauman varovasti hienolla hiontapaperilla hiomalla ja lopuksi hammastahnalla hiomalla kiillotin sen uudelleen kirkkaaksi. Lopuksi käsittelin pinnan kirkkaaksi muovinhoitoaineella. Rakennusohjeessa neuvottiin väärin nokkapyörän luukkujen asentaminen. Valokuvia apuna käyttäen luukkujen asennus onnistui oikein. Tunnukset löytyvät kolmelle USA:n laivaston ja merijalkaväen koneyksilölle. Siirtokuvat ovat hyvät, mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen, sillä suurimmat rikkoutuvat hyvin helposti osiin. Kaiken kaikkiaan paljon pikkuosia sisältänyt ja työtunteja vaatinut sarja, josta sai näyttävän mallin kokoelmiin.

Seitsemänkymmentäluvun alkupuolella USA:n laivasto etsi korvaajaa ikääntyville Phantom hävittäjille ja Corsair hävittäjä/pommittajille. Tarkoituksena oli korvata molemmat poistuvat tyypit yhdellä konetyypillä. Laivasto kiinnitti huomionsa ilmavoimien hävittäjäkilpailuun, jossa etsittiin uutta konetta ilmavoimien kevyeksi hävittäjäksi. Vertailtavat koneet olivat General Dynamics F-16 ja Northrop F-17. Yleisesti arveltiin että kilpailun voittaja valittaisiin laivaston uudeksi koneeksi, mutta toisin kuitenkin kävi, kun laivasto valitsikin Northrop F-17 koneen. Päätökseen vaikuttivat koneen kaksimoottorisuus, joka lisää turvallisuutta lennettäessä aavalla merellä, sekä tyypin parempi kehittämispotentiaali.

McDonnell Douglas ja Northrop alkoivat yhteistyössä kehittää F-18 konetta, joka oli suurempi ja huomattavasti raskaampi kuin alkuperäinen F-17. Alunperin oli tarkoituksena rakentaa kaksi tyyppiä, ilman tukialusvarustusta oleva ja maakentille suunniteltu kevyempi versio ja tukialuskäyttöön tuleva versio varustettuna pysäytyskoukulla ja katapulttivarustuksella, mutta vain jälkimmäisen kehittelyä jatkettiin. McDonnell Douglas suunnitteli koneeseen myös samantyyppisen uudenaikaisen tietokoneistetun ja kuvaruutunäyttöihin perustuvan ohjaamon ja ohjausjärjestelmän kuin yhtiön aiemmassa F-15 koneessakin.

McDonnell Douglas F/A-18 prototyyppi lensi ensilentonsa 1978. Ensimäinen yksipaikkainen sarjatuotantoversio F/A-18A valmistui 1982. Tyypin kaksipaikkainen versio sai tunnuksen F/A-18B. Nykyään käytössä olevissa F/A-18C ja D malleissa on tehokkaammat moottorit ja uudistetut ase- ja avioniikkajärjestelmät. Koneessa on Hughes AN/APG-65 monitoimitutka, jota voidaan käyttää ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan tehtävissä. Kone pystyy suoriutumaan monipuolisen aseistuksensa johdosta hyvin monenlaisista tehtävistä, mm. hävittäjätorjunnasta, rynnäköinnistä, pommituksista ym. Myös koneen kaksipaikkaiset versiot ovat täysin taistelukykyisiä. F/A-18 Hornetissa on kaikkiaan yhdeksän ripustuspistettä erilaisille aseille ja polttoainesäiliöille. Ohjausjärjestelmä on tietokoneavusteinen ns. fly-by-wire järjestelmä.

Koneen nimessä yleensä esiintyvä F/A (fighter/attack) nimitys on tarkasti ottaen epävirallinen. Hornetin viimeisin kehitysversio on jo USA:ssa sarjatuotannossa. Sen tyyppimerkintä on F/A-18E ja F Super Hornet ja se on käytännöllisesti katsoen täysin uusi kone. Se on kooltaan 1/3 suurempi kuin nykyinen C tai D malli. F/A-18 C ja D mallien tuotanto on jo lopetettu. Suomessa rekennetut Hornetit olivat viimeiset valmistetut C/D mallin koneet.

Operaatio Desert Storm:iin 1991 Kuwaitissa osallistui 106 USA:n laivaston ja 84 merijälkaväen Hornetia sekä Kanadan ilmavoimien koneita. Hornetit lensivät sodan aikana torjuntalentoja, saattolentoja, ilmatorjunnan lamautusiskuja, lähitukitehtäviä ja hyökkäyksiä laivoja vastaan. Ilmavoittoja Horneteille kertyi kaksi, 17.1.1991 USS Saratogalta nousseet Hornetit ampuivat alas kaksi Irakin MiG-21 konetta.

Mallin esittämä koneyksilö lensi vuonna 1991 USA:n laivaston VFA-106 "Gladiators" laivueessa, joka toimi tuolloin koulutuslaivueena Cecil Fieldin kentällä USA:ssa.

Moottori	2 x 7257 kp F104-GE-400 EPE
Mitat	Pituus 17,07 m; kärkiväli 11,43 m; korkeus 4,66 m; siipipinta-ala 37,17 m2; max. siipikuormitus 634 kg/m2
Massat	Tyhjäpaino 9900 kg; max. starttipaino 23540 kg; ulkopuolinen kuorma 7711 kg (tiedot A versiolle)
Suoritusarvot	Max. nop. 1,8M (2000 km/h); lakikorkeus 15250 m (A) nousunopeus 254 m/sec (A)
Aseistus	1 x M61 Vulcan tykki, 2 x AIM9 Sidewinder, max. 10 x AIM-120 AMRAAM; ilmasta-maahan aseistus Mk-82, Mk-83, Mk-84, AGM-62, AGM-65, AGM-88 ja N-57
Käyttäjät	Suomi, USA, Australia, Espanja, Kanada, Kuwait

Lähteet: